SOFIANTUPA: SOFIANTORNI JA ELOKUVATEATTERI

HAASTEET: Suunnittelutehtävän suurimmat haasteet ovat suuren kerrosalamäärän sovittaminen pienelle tontille, kellarin ja aukion alle sijoitettavan pysäköintilaitoksen sovittaminen kokonaisuuteen ja elokuvateatterin kytkeminen asuinrakennukseen. Elokuvateatterin akustinen erottaminen rakenteellisesti asuinrakennuksesta on edellyttänyt suuren määrän runkorakenteiden erikoisratkaisuja. Myös suhteellisen korkean rakennuksen kaupunkikuvallinen sovittaminen ympäristöönsä on haastava ja mielenkiintoinen tehtävä. Ahtaan tontin vuoksi asukkaiden yhteisen piha-alueelle ei myöskään ollut tontilla tilaa.

RATKAISUT: Korkean rakentamistehokkuuden vuoksi suunnitteluratkaisun on oltava kompakti. Elokuvateatteriosa ja asuinrakennus ovat toisissaan kiinni siten, että molemmilla rakennuksilla on kuitenkin omat, toisistaan erilliset runkorakenteet perustuksista lähtien. Molemmilla rakennuksilla on myös itsenäiset talotekniikkajärjestelmänsä. Pysäköintilaitoksen rakenteellinen mitoitus on ohjannut voimakkaasti yläpuolisten elokuvateatteri- ja asuinkerrosten pohjaratkaisujen suunnittelua ja päinvastoin. Asukkaiden yhteinen piha on sijoitettu elokuvateatterin katolle. Vilkkaassa kaupunkiympäristössä korkealle sijoitettu piha on hiljainen, yksityinen ja valoisa. Asukkaita palvelevat yhteistilat ovat runsaat ja korkealaatuiset.

Biorexin sisäarkkitehtuuri: Partanen & Lamusuo Oy

Sijainti
Seinäjoki

Vuosi
2021

Laajuus
7900 m2